Vuoteen 2013 asti Euroopan unioni solmi niin sanottuja kalastuskumppanuussopimuksia kalastusta varten kolmansien maiden vesillä, pääasiassa Afrikassa. Vuonna 2013 nämä sopimukset nimettiin uudelleen “kestävän kalastuksen kumppanuussopimuksiksi” (SFPA). Nämä SFPA-sopimukset keskittyivät kestävyyteen, tieteellisten tietojen keräämiseen ja “hallintoon” ja korvasivat aiemmat kalastusoikeuksiin perustuneet sopimukset. Näihin sopimuksiin liitettyjen ehtojen vuoksi yhä useammat neuvottelut – ja siten myös itse sopimukset – on pantu jäihin. Siegbert Droese, AfD:n edustaja Euroopan parlamentin kalatalousvaliokunnassa (PECH), totesi:
“Yhä useammat SFPA-sopimukset ovat jääneet voimaanpanematta, koska neuvottelut EU:n ja sen kumppanimaiden välillä ovat jumiutuneet. Tällä hetkellä yhdeksän SFPA-sopimusta on jäädytetty. Syy: EU:n kumppanimaiden ei enää tarvitse hyväksyä sitä, mitä EU tarjoaa. Ne voivat myöntää lisenssejä aasialaisille kalastuslaivastoille tai laajentaa omaa kapasiteettiaan. Ja miten EU on vastannut tähän haasteeseen? Suunnitelmilla niin sanotuista parannetuista SFPA-sopimuksista, joihin sisältyy entistä tiukempia ympäristömääräyksiä, entistä byrokraattisempia vaatimuksia ja entistä suurempi painotus niin sanotulle globaalille meridiplomatialle. Ajatelkaapa esimerkiksi Gambian kalastusalalla toteutettavia sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamista koskevia pilottihankkeita. On täysin loogista, että monet maat suosivat Kiinan omaksumaa suoraviivaisempaa lähestymistapaa. Kiinan kauppasopimukset solmitaan nopeasti, ne ovat vähemmän monimutkaisia ja tarjoavat paremman korvauksen luonnonvaroista. EU:n on aika korvata ylimielinen arvojen kolonialisminsa oikeudenmukaisilla kauppasopimuksilla!”
